esseet, esseet ja artikkelit

Lännen ja Idän Todellisuuskäsityksistä

Länsimainen filosofia pohjaa useimmat eettiset argumenttinsa subjektiivisen ja objektiivisen havainnon ja loogisten päätelmien tutkimiselle ja johtopäätöksille. Itämaisessa filosofiassa havaitsijan/tarkastelijan lisänä on ns. ulkopuolinen aspekti, tietynlainen kontekstittomuus ja ‘egon irrallisuus’ todellisuusperspektiivistä luetaan osana kokonaisuutta (Tao, Flow), ei varsinaista THE ‘totuutta’, joka pohjautuu ihmisen syvimpään yksilölliskohtaiseen olemukseen. Joissain filosofioissa tätä syvintä olemusta voidaan nimittää Syvyydeksi, Tyhjyydeksi (the Void, the Abyss), joka varsinkin kristinuskossa mielletään negatiiviseksi assosiaatioksi ja uhkaksi ‘eheälle’ psyykelle jollakin tavalla.

Kuinka yhteensopivaa on elämän hyvinvoinnin kannalta rakentaa filosofisia argumentteja tästä Tyhjyydestä, ja esittää erityisesti konkreettisia ratkaisuja sekä länsi-että itämaisen ‘tyhjyys’ -assosiatiivisten pohdintojen kautta? Onko siihen loogista rakentavuutta lainkaan löydettävissä?

Tämän artikkelin on tarkoitus nimenomaan herättää kysymyksiä, ei vertailla anekdootein tai teorioin jotakin minkä yhteensopivuus on maailmanlaajuinen kulttuurinen fakta, joten tarkoitukseni on olla lähinnä utelias.
Onko WU-WEI – ei-tekeminen, tyhjyyden aktivoiminen ja sen kanssa toimiminen länsimaiselle materialistiselle mielelle vapauttava vaiko hämmentävä todellisuusperspektiivi?


Länsimainen mieli on keskitetty hyvin vahvasti psykologisen analysoinnin kenttään, johon on ‘helppo’ tehdä referenssejä ja assosiaatioita. Jung, Freud, Adler, Reich, Erikson, Fromm, Frankl ovat kaikki äärettömän arvokkaita esi-isiä ja akateemisia esikuvia nykyihmisen psykologisen sisäisen kuvan kartoituksessa ja analysoinnissa. Vaan yhtä monta nimeä emme osaa antaa itämaisesta psykologisesta kartoituksesta. Se on yhä meille kuin tutkimaton osa planeettaa, jota tutkimme pioneerimaisin ottein, varovasti ja kunnioittaen ‘viidakon lakeja’, vaikka kukaan ei meitä pure tai rankaise uteliaisuuden takia takaisin.

Oma kysymykseni on värittynyt länsimaisen ns. negatiivisen linssin kokemuksista, jotka liittyvät persoonallisuuden häiriöihin ja narsismiin, palatakseni tuohon Tyhjyys-käsitteeseen: Onko WU-WEI vain pidemmälle – paljon pidemmälle – viety filosofinen ja mentaalinen prosessi länsimaisen psykologisen ymmärryksen kehityssuunnasta, jossa tarkastelun kohteena on ollut egon/minäkuvan sijasta ulkopuolinen tarkastelija? Toisin sanoen egon puuttuessa, Tyhjyys esitettynä positiivisessa merkityksessä. Tietyssä syvyyspsykologisessa kontekstissa tämä voidaan nähdä narsismin (sisäisen minäkuvan puutoksen/ henkisen tyhjyyden/ persoonallisuushäiriön) negatiivi muutettuna filosofiseen praktikaaliseen elämää kannattelevaan ideologiaan. Mikäli WU-WEI olisi yksilölliseen persoonallisuuteen pohjautuva filosofia, sen ilmaisu nähtäisi negatiivisena, kuten narsismi, vaikkakin se näkyisi piilotettuna osana persoonaa, kuten piilonarsismikin. Miten loistavasti se onkin siis rakennettu filosofiana, kun tämä negatiivi ei manifestoidu, mikäli WU-WEIN oivaltaa oikein. Joten se on kannattava filosofia, toisin kuin edelleen narsismi on tuhoisa?

Miten Nietzschen Syvyys (Abyss) eroaa hyvinvoinnin kannalta WU-WEISTÄ ja miten mielenterveydellinen sairaus kuten psykopatiassa ja narsismissa esiintyvä persoonan/sisäisen ytimen puuttuminen (Tyhjyydentunne, sisäinen onttous) voi selventää tietoutta ja tehdä myös psykopaattiset ihmisen piirteet vähemmän negatiivisiksi tyhjyydentunteen filosofisen käsittelyn ja oivallusten kautta? Miten ihmisen vahingollista käytöstä voi kognitiivisesti parantaa tyhjyyden ymmärryksen avulla?

Alla on kaksi erilaista näkemystä Alucard -nimisestä hahmosta. Millaisia positiivisia ja negatiivisia assosiaatioita kuvien eroavaisuudet tuovat katsojalle? onko hahmo hyvä vai paha, miten nuo voidaan perustella, jos ei vaikkapa tunne lainkaan hahmoa ennestään? Onko mielikuvissa itsessään Tyhjyyttä, jota voi tarkastella ilman syyllisyyttä tai uskonnollisuutta?
Nämä kaikki ovat katsojan kokemusmaailman tarkastelua. Miten voi tuomita jonkin asian vain sen antaman tulkinnallisen perspektiivin pohjalta?



MIkäli ‘tyhjentää mielen’, se länsimaissa ja yleensä itämaisessakin filosofiassa käsitetään positiivisena kykynä ja rakentavana motivaattorina. Puhutaan siitä kuinka aloittaa elämä ‘puhtaalta pöydältä’ ja pitää mielen avoimena ja vastaanottavaisena, on silloin tyhjä mieli, joka voi oppia uutta ja omaksua uusia erityisesti positiivisia kokemuksia. Mutta mikäli puhuttaisi ‘sisäisen ytimensä tyhjentämisestä’ saavuttaakseen tilan jota persoonallisuushäiriöiden kesken nimitetään termillä ’empty core’, se onkin varsin erilainen ja vaarallinen kyky. Kuka nyt tarkoituksella haluaisi tyhjentää koko persoonallisuutensa ja olla ‘tyhjä ihminen’, kuin kuori itsestään?

Mieltään ihminen voi muokata logiikalla ja itsehillinnällä, vaan omaa sisintään hallitseva ja jopa sen sisällön tyhjentäminen koetaan ihmisyyttä ja elämää jopa loukkaavana. Koitan selventää mitä tarkoitan: Persoonaton ihminen, kenellä on ns. empty core, ei omaa selkeää identiteettiä ja persoonaa johon pohjaa oman etiikkansa ja arvonsa ja ajatuksensa ja sisäisen kompassinsa käytön, tarvitsee siten ulkopuolisen mallin, jonka asentaa tämän sisäisen tyhjiönsä täytteeksi. Tällainen täyte voi olla ns. ideologinen pelastusrengas, uskonnollinen hahmo kuten Jeesus, Mohamed tai Buddha, kunhan se on valmiiksi rakennettu ideaalihahmo, jonka omaksuminen opitaan oman kokemusmaailman ja käsityskyvyn ulkopuolelta – eli joku muu on luonut tämän hahmon joka sisäistetään. Tyhjän ytimen täyttö manifestoituu siten dogmaattisena uskonnollisuutena, sillä se tarvitsee jatkuvasti muistuttamista olemassaolostaan, sillä se on keinotekoisesti muodostettu osa ihmisen yksilöllistä persoonaa. Mikäli tämän uskonnollisen ‘sisimmän vaihdoksen’ jälkeen ihmiseltä kysytään haluaako hän palata ns. Tyhjyyteen ilman keinotekoista ulkoistettua ideaalihahmoa kuten Jeesusta, hän voi todennäköisesti joutua vielä suuremman epätoivon valtaan kuin voi itse sitä hallita. Tästä voi seurata vaarallisia tilanteita johon tarvitaan ammattilaisapua.

Joten keinotekoisuuden ja uskonnollisen dogmaattisuuden ylläpitö muodostuu tällaiselle henkilölle erittäin merkittäväksi osaksi merkityksellistä elämää. Ilman tiettyjä sääntöjä ja hahmoja, jotka hän on omaksunut osaksi persoonaansa, sen ulkopuolella on vain Tyhjyyttä, kaaosta ja merkityksettömyyttä. Koska hänellä ei ole koskaan ollut kehittynyt omaa tyydyttävää identiteettiään ilman ulkoistettuja ideaalimalleja, hän ei ilman valvottua ammattilaisapua pääse kosketuksiin omien negatiivisten aspektiensa kanssa ellei pelon ja epätoivon kautta, sillä kaikki hänen persoonansa mallit ja elämänarvotkin ovat ulkoa opeteltuja, ei sisältäpäin oivallettuja ja lujasti rakennettuja elämänarvoja.

Seuraavassa videossa kärjistetty esimerkki sisimmän puutoksesta tai sen mitätöimisestä ja sen seuraamasta epätoivosta, jonka äärimmäinen manifestoituminen voidaan melko varmuudella havainnoida vaarallisena psykopatiana ja elämälle haitallisena:

Mikä ero on psykologisella ja uskonnollisella Tyhjyydellä mikäli sen ‘täyttäminen’ on yleisellä tasolla pyrkimys? Onko länsimaiselle ihmiselle liian vaikeaa katsoa Tyhjyyttä rakentavana ihmisen olemuksena kuten mitä tahansa rakennusmateriaalia, ellei sitä systemaattisesti pyritä korvaamaan dogmaattisella yksilölliyyden ulkoistavalla ja vieraannuttavalla filosofialla?

Loppujen lopuksi, mikä tekee Tyhjyydestä niin negatiivista, kun zeniläisyydessä se on verrattavissa kirkkaaseen seesteiseen veteen, jossa ei ole häiriöitä, vaan tekemisen mahdollistava täydellinen vapaus?

Ei muuta kuin avoimin mielin kohti kesää ja rakentamaan elämää täyttäviä merkityksellisiä hetkiä.

Mielenkiinnosta kiittäen,
Kirsi Salonen

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s